Ensimmäinen epäluotettava tieto ravun ilmestymisestä Pohjois-Pohjanmaan eteläosan jokilaaksoihin on Haapaveden Pirnesjärveä käsitelleessä lehtiartikkelissa vuodelta 1882. Lehtijutun mukaan olisi kyseisen vuoden lokakuussa valtava määrä särkiä alkanut nousta Pyhäjoesta kohti Pirnesjärveä. Kirjoittaja arveli särkien olleen lähtöisin aina merestä asti, koskapa niiden seassa tavattiin oudompiakin kaloja, norsseja ja nahkiaisia sekä – ”krapujakin, joita en ole ennen kuullut Pyhäjoessa olevankaan”. 

Pyhäjoki tuli joka tapauksessa olemaan Siika-, Pyhä- ja Kalajokilaaksojen  ensimmäinen rapujoki, ja suurin ansio ravun saapumisesta Pyhäjokeen lankeaa rautatien ja radanrakentajien harteille. Vuonna 1930 tohtoriksi väitellyt kasvitieteilijä, opettaja August Armas Parvela vietti nuorena lehtorina kesiään vaimonsa Auran (os. Martikainen) kotona Oulaisten pappilassa merkiten muistiin Oulaisten kasvi. ja eläinkunnan ilmiöitä. Hänen mukaansa ravut saapuivat Oulaisten Pyhäjokeen seuraavasti: 

”Vuonna 1886 paraillaan rakenteilla olevalla Pohjanmaan radalla töitä johtavan insinööri Candelinin toimesta laskettiin Pyhäjokeen 200 rapua. Seuraavana vuonna 1887 joutui Pyhäjokeen 400 rapua. Silloinen Oulaisten asemapäällikkö Palmén oli tilannut itselleen Etelä-Suomesta mainitun määrän rapuja ja säilytti niitä eräässä pienessä Pyhäjokeen laskevassa ojassa siksi, kunnes käyttäisi ne omaksi tarpeekseen. Eräänä yönä oli ollut rankkasade, vesi ojassa oli kohonnut ja rikkonut padon, joka esti rapuja pääsemästä Pyhäjokeen. Nyt tuli tie vapaaksi ja ravut käyttivätkin sitä hyväkseen. Vuonna 1889 istutti sahanhoitaja G. Höglund 100 rapua.” 

Paikkakuntalaiset eivät antaneet ravulle alkuvuosina suurtakaan arvoa, ja niin se sai lisääntyä kaikessa rauhassa. Laajamittaiseen pyyntiin ryhdyttiin vasta 1900-luvun alussa, ja parhaimmillaan saaliit nousivat 500 – 600 rapuun yössä pyytäjää kohti. Näin laaja ravunpyynti hidastutti sen leviämistä niin, että vielä 1910-luvun puolivälissä ravut eivät olleet levinneet kovinkaan kauas alkuperäiseltä istutuspaikaltaan Oulaisten kirkonkylästä. Kaikki maanomistajat eivät suhtautuneet suopeasti yöllisiin ravustajiin. ja mm. Väinölän kartanoa isännöineen Finska Kolaffären Ab:n mailla kiellettiin ”kravustaminen” vuonna 1907 laillisen edesvastuun uhalla. Kielto annettiin ajan tavan mukaan kirkossa kuuluttamalla. 

Sotien välisenä aikana ravustuksen merkitys kasvoi nopeasti. Rapu oli levinnyt Oulaistenkosken seutuvilta sekä yläjuoksulle Matkanivaan että alajuoksulle Petäjäskoskelle ja aina Merijärven puolelle asti. Myös Piipsjärveen rapu oli levinnyt. 

1930-luvulla puhuttiin jo 300 000 ravusta vuodessa. Valtaosa saaliista meni vientiin Oulaisten ulkopuolelle. 

Vilkkaimmillaan ravustus oli Oulaisissa 1950-luvulla, jolloin Pyhäjoesta pyydettiin jopa miljoona rapua vuodessa. Vuonna 1960 rapukanta romahti äkillisesti ja syitä tuhoon on etsitty mm. metsäojituksista, perkauksista , rapurutosta ja vesien saastumisesta. Myöhempinä vuosikymmeninä joen rapukantaa on pyritty vahvistamaan istutuksin.

Rapupyydyksinä on käytetty rapuonkea, haavia sekä pysty- ja lieriömertaa.

Oulaisten kaupungin vaakunan, ”Rapu nurmella”, on suunnitellut Ahti Hammmar vuonna 1953.

Lähde: Turunen Harri. Ihminen ja joki. Kala-, Pyhä- ja Siikajoen vesienkäytön historia. 1983

Turunen Harri. Oulaisten historia. 1986