
1800-luvun lopun vienalaisista laukkukauppiaista muutamat suvut jäivät Suomeen perustaen pysyviä kauppoja. Yksi tällaisista suvuista oli Kala- ja Pyhäjokilaaksoon asettautunut Andronoffien suku (myöhemmin Vaara). Oulaisissa Andronoffien kauppatoiminta alkoi vuonna 1896. Suvun kauppatoiminta jäi kuitenkin lyhyeksi. Osuuskauppa-aate levisi nopeasti Oulaisissakin ja Andronoffit myivät kauppatalonsa ja varastonsa vuonna 1916 juuri perustetulle Oulaisten Osuuskaupalle. Osuuskaupan ensimmäiseksi liikkeenhoitajaksi valittiin Nikolai Andronoff (Vaara).
Andronoffien kauppatalossa osuuskauppa toimi kahdeksan vuotta, jonka jälkeen saatiin uusi toimitalo tontille, joka oli siirtynyt osuuskaupan omistukseen vuonna 1922. Liiketila kävi kuitenkin pian ahtaaksi ja uuden talon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi. Uuden kauppakiinteistön rakennuspiirustukset tilattiin SOK:n rakennusosastolta. Siellä ne laati arkkitehti Erkki Huttunen (1901-1956), jonka funkkistyyliä edustavia tasakattoisia ja vaaleaksi rapattuja maaseutumyymälöitä rakennettiin sittemmin kymmenittäin eri puolille maata.
Uuden talon urakoitsijana toimivat veljekset Väinö ja Reino Kaskela. Talo valmistui noin puolessa vuodessa vuonna 1937. Rakentaminen tarjosi työtä suurelle miesjoukolle. Taloon sijoittuivat kangas- ja jalkineosasto, konttori, ravintola keittiöinen sekä keskusvasrasto. Taloa laajennettiin ”siipiosalla” vuonna 1960.
Oulaisten Osuuskauppa toimi talossa vuoteen 1974. Tämän jälkeen talossa on ollut erilaista liiketoimintaa. Pitkäaikaisia toimijoita ovat olleet ravintolat Oulas ja Tuoppi sekä Karelehdon huonekaluliike.
Bersgströmin talo on saanut nimensä leipuri Juho Bergströmiltä. 1880-luvulla Oulaisiin muuttaneet Anna ja Juho Bergström perheineen pitivät paikalla leipomoa. Pietarissa ja Helsingissä oppinsa saanut leipuri toi mukanaan Oulaisiin aivan uudenlaisen herkun, näkkileivän.
Lähteet:
Turunen Harri. Oulaisten historia. Pyhäjokiseudun Kirjapaino Oy, Oulainen, 1986.
Turunen Harri. Talojen tarinat sanoin ja kuvin – sivuja oulaistelaiseen rakennushistoriaan. Painoykkönen Ky, Oulainen. 2014
Vaara Pekka. Uhtuan Andronoffit. Joutsen Median Painotalo Oy, Oulu, 2011.